And nobody loves you. Sinä olet hän, jota rakastat. Ja kukaan ei rakasta sinua. Niinhän se menee. Ihmiselämän oma yhtälö, sen kokoinen yhtälö. Ja kuten jokainen sen tietää: yhtälöt eivät koskaan valehtele. Jos ne tekee ohjeiden mukaisesti ja huolella, ovat vastaukset aina kiistattomasti oikein. Ja minä olen valmis uskomaan, että yllä toteamani englanninkielinen ajatus on yksi toimivimmista yhtälöistä, joita yksilö voi käsittää. All you need is love. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin rakastat itseäsi. Ja niin pois päin. You are who you love and nobody loves you. Jep jep. Yksinkertaista, eikö totta? Ellei sitten satu olemaan asiat niin huonosti, että yksi tärkeä tekijä yhtälössä puuttuu. Nimittäin rakkaus ja sen kohde. Tai oikeastaan puuttuvia tekijöitä on siis kaksi. Niin. Entä jos ei rakasta ketään? Ajatusleikkiäni seuraten siitä voi vetää vain yhden johtopäätöksen. Minä en ole ketään, sillä minä en todella rakasta ketään. Vähiten rakastan itseäni. En taida olla edes minä. Ja siitähän tässä kaikessa taitaakin olla kyse. Masennuksessa, ahdistuksessa, jännityksessä ja, niin. Yksinäisyydessä. Minun yksinäisyydessäni. Minun omassa surkuhupaisan dramaattisessa yksinäisyydessäni. Ja siinä, että kukaan ei rakasta minua, ei ole mitään ongelmaa. Se nyt on jo vanha juttu. Joo, tiedän. Minä käsittelen koko ideaa täysin pinnallisesti. Ärtyneet aivoni eivät kykene tällä hetkellä enempään. 

Adaptation. Yhtälöiden alku ja juuri. Eikö elämässä juuri ole kyse sopeutumisesta? Uudelleen ja uudelleen.